Vetoomus suomalaisen rakennuskulttuuriperinnön puolesta

Uutiset Seinäjoen ammattikorkeakoulun rakennuskonservoinnin koulutusohjelman lakkauttamisesta ovat huolestuttavia. Seinäjoen ammattikorkeakoulusta on valmistunut ammattilaisia rakennuskonservoinnin kentälle 1990-luvun puolivälistä lähtien. Tuolloin myös museovirastolla oli tarve rakennuskonservoinnin linjan perustamiselle ja tämä tarve on edelleen olemassa.

Koulutusohjelman lakkauttamisella on laaja-alaisia vaikutuksia suomalaisen kulttuuriperinnön vaalimiselle erityisesti tulevaisuutta silmällä pitäen. Olemme ajautumassa tilanteeseen, jossa olimme muutama vuosikymmen sitten. Tuolloin Suomessa ei ollut yhtä korkeatasoista konservointikoulutusta kuin nykyään. Hienosti alkuun päässyt pitkäjänteinen konservointialan kehitys- ja koulutustyö on vaarassa katketa. Mistä valmistuvat tulevaisuudessa rakennusperintöämme vaalivat ihmiset? Miten syntynyt aukko aiotaan täyttää?

Seinäjoen ammattikorkeakoulun rakennuskonservoinnin linja on ainoa Suomessa. Linjan lakkauttamista perustellaan alueellisella merkityksellä. Rakennuskonservoinnin linjan merkitys ei kuitenkaan kata ainoastaan Etelä-Pohjanmaata vaan koko Suomen. Koulutusohjelmalla ja sen säilyttämisellä on erittäin suuri merkitys koko maan rakennusperinnön vaalimiselle.

Pohjoismaisen konservaattoriliiton Suomen osasto ry:n hallitus vetoaa asiasta päättävään tahoon Seinäjoen ammattikorkeakoulun rakennuskonservoinnin linjan säilyttämisen puolesta ja pyytää etsimään vaihtoehtoisia toimia tarvittavien supistusten toteuttamiseksi.

 

The news about terminating the building conservation-program at Seinäjoki University of Applied Sciences, is most alarming. The program has been delivering conservator-restorers since the mid-1990’s, a time when the Finnish National Board of Antiquities was in need of this kind of professionals. At this day that need still exists.

Termination of the study program will have a negative impact on preserving Finnish cultural heritage in the future. It will set us back to the situation we were in some decades ago, when Finland did not have the highly educated conservator-restorers we currently have. The long-term development in the education of building conservation is in danger to come to an end. Where will we get professionals to protect our buildings' heritage? How will we fill up the void?

The program for building conservator-restorers at the Seinäjoki University of Applied Sciences is the only one of its kind in Finland. The closure has been justified by referring to the local significance of the program. The significance of the study program does not only cover South Ostrobotnia (the region of Finland where Seinäjoki is situated), but preserving the program is valuable for the care-taking of building heritage in the entire country.

The Finnish section of the Nordic Association of Conservators pleads the decision-makers at Seinäjoki University of Applied Sciences for reconsidering closure of the study program and asks to find alternative solutions in planning their needed budget savings.


Pohjoismaisen konservaattoriliiton Suomen osasto ry    Contact the author of the petition